Ristimänimeni on Marja-Liisa Hannele Kuosa. Jo pienenä ihmisen taimena sain lempinimen Lissu,
jolla minua edelleen kutsutaan lähestyessäni 51 vuoden ikää. Pohjakoulutukseni lukion jälkeen on
sairaanhoitaja (AMK, 1998)- diakonissa (AMK, 2009). Olen työskennellyt hoitoalalla kotimaan
lisäksi Ruotsissa ja Norjassa, jossa erikoistuin lastensairaanhoitoon. Melko suuren osan työurastani
olen tehnyt syöpäsairaiden ihmisten parissa vauvasta ikäihmisiin. Haluni auttaa ja palvella
lähimmäisiä vahvistui tultuani uskoon kesällä 2005. Sairaanhoitajantyöni vaihtui diakoniaopintoihin
ja valmistumisen jälkeen diakoniatyöntekijäksi.
Palasin toukokuussa 2022 kotikaupunkiini Kemiin vietettyäni 4,5 vuotta Iitissä. Noiden vuosienaikana opiskelin LI-sielunhoitoterapeutiksi, palautumisohjaajaksi ja eläinavusteiseksi valmentajaksi. Suoritin lisäksi Salpauksen oppimiskeskuksessa koira-avusteisen toiminnan opintoja, joihin meidänopiskelijoiden koirat myös osallistuivat. Etelä-Suomessa asuessani pitkäaikainen haave omastakoirasta sai tulla todeksi kun pieni suloinen ”hauvavauva” muutti kotiin kesällä 2019. Hauveli sai nimen Liila sen pentupannan ja lempivärini mukaan. Ystäväni rakkauspakkaukseksi ristimä Liilalikkasuoritti hyväksytysti soveltuvuuskokeen eläinavusteisen valmentajan työpariksi vuonna 2021.
Päättötyön teema on kulkenut mukana koko elämäni ajan. Pikkutytöstä saakka olen pitänyt eläimiä vastustamattoman kiehtovina. Päättötyössäni pohdin ja tarkastelen eläinten tervehdyttäväävaikutusta myös omakohtaisten kokemusteni kautta, joita olen vuosien varrella saanut eläinystävieni kanssa. Ilman tätä vahvaa kokemusta eläinten terapeuttisesta vaikutuksesta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini, en olisi tätä aihetta valinnut. Kirjoitukseni lopussa kerron enemmän eläinten parissa saamistani henkilökohtaisista tervehdyttävistä kokemuksista, joihin voit niin halutessasi tutustua.
Päättötyö kokonaisuudessaan muotoutui korsi korrelta, kypsyi jyvä jyvältä akanoiden putoillessa matkan varrelle. Saatuani unelmien kesätyön hevostallilta sielunhoitoterapiaopintojen aikana syntyi ajatus eläinten ja sielunhoitoterapian yhdistämisestä. Daavid toteaa Psalmissa 36: “Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra.” Luojamme auttaa meitä. Hän auttaa meitä yhdessä ja erikseen. Me ihmiset voimme auttaa eläimiä ja eläimet meitä ihmisiä. Tämän on moni ihminen saanut kokea ja elää todeksi. Koirat ovat mukana monenlaisissa vapaaehtoistoiminnoissa mm. kaveri- ja lukukoirina. Koirien kanssa saamme harrastaa monipuolisesti luonnossa liikkumisesta kansainvälisen tason kilpailutoimintaan saakka. Voimme opettaa koiriamme löytämään tarkan hajuaistinsa avulla myös hyödykkeitä, kuten sieniä. Koirat toimivat kanssamme erilaisissa työ- ja palvelutehtävissä. Pelastus-, jälki-, opas-, tuki-, avustaja-, poliisi-, tulli-, raja-, sota-, vankila-, pommi-, huume-, raha-, home-, paimen-, hypo/diabetes-, syöpä-, kipu-, korona- ja kasvatus- ja kuntoutuskoirat saavat pitkän ja täsmällisen koulutuksen tehtäviinsä, joissa ne auttavat meitä.
Päättötyöni perusajatuksena ja tavoitteena on tarkastella, onko koira-avusteisuus perusteltua sielunhoitoterapiassa. Työn keskeisiä käsitteitä ovat sielunhoito, sielunhoitoterapia, eläinavusteisuus/koira-avusteisuus ja ratkaisukeskeisyys. Ennen tarkempaa aiheeseen perehtymistä henkilökohtainen ja kokemuspohjainen perusolettamukseni oli, että koiran osallistamisesta sielunhoitoterapiaprosessiin voi olla apua ja hyötyä koirista pitäville asiakkaille. Eläinavusteisuus on uudehko asia paitsi Suomessa myös globaalisti, joten en yllättynyt kun lähdemateriaalia koiraavusteisesta sielunhoitoterapiasta ei löytynyt. Näin ollen pyrin valitsemaan työni kannalta parhaiten aihealueeseen soveltuvia lähteitä. Päälähteitä ovat Kelan vuonna 2018 julkaisema tutkimus eläinavusteisesta terapiasta sekä Päivi Latvala-Sillmanin kirja “Työparina koira”.
ELÄINAVUSTEISUUS
Eläinavusteisuus on vuorovaikutukseen ja asioiden käsittelyyn auttava menetelmä, jossa eläin toimii yhtenä työntekijänä. Eläinten kanssa toimimisella on myönteisiä vaikutuksia omien voimavarojen ja vahvuuksien tunnistamisessa sekä sosiaalisen toimintakyvyn ja vuoro-vaikutustaitojen kehittämisessä. (Nevala & Takko 2020.) Eläinavusteisuus on tavoitteellista ja suunnitelmallista interventiota, jossa eläin tarkoituksellisesti sisällytetään tai osallistetaan terveydenhuollon, kasvatuksen, koulutuksen sekä sosiaalihuollon palveluihin tavoitteena saada aikaan terapeuttisia vaikutuksia ihmisissä (Keteliini 2020).
Eläinavusteinen työskentely (Animal Assisted Interventions, AAI) Tavallisimpia eläinavusteisessa työskentelyssä käytettäviä eläimiä ovat koirat, kissat ja hevoset. Uusia tulokkaita ovat laamat ja alpakat, sekä aasit ja kanat. Eläinavusteista työskentelyä koskevia tieteellisiä artikkeleja, kirjoituksia ja opinnäytetöitä on ilmestynyt ulkomailla runsaasti ja jonkin verran Suomessa. Yleisesti ottaen tutkimukset antavat hyvin monesta eri näkökulmasta katsottuna myönteisen kuvan eläimen vaikutuksesta ihmiseen. Vuonna 2009 julkaistiin eläimen ja ihmisen suhdetta käsittelevässä Anthrozoos-lehdessä arvokas meta-analyysi. Siinä arvioitiin 250 siihen mennessä julkaistua tutkimusta eläinavusteisesta terapiasta. Meta-analyysin johtopäätös oli eläinavusteisen terapian hyödyllisyys, jonka toteutusta ja tutkimusta kannattaa jatkaa. (Ikäheimo 2015.)
Eläinavusteinen työskentely jaotellaan eläinavusteiseen toimintaan ja eläinavusteiseen terapiaan. Eläinavusteinen toiminta (Animal Assisted Activity, AAA) toteutuu yleensä vapaaehtoisuuden pohjalta ja on ilmaista. Toiminnan tarkoituksena on lisätä kohdattavien ihmisten hyvinvointia motivoivin, kasvatuksellisin ja/tai mielihyvää tuottavin keinoin. Eläimen ohjaajana voi toimia joko koulutettu terveys- tai sosiaalialan ammattilainen tai vapaaehtoinen. Ohjaaja on perehdytetty eläinavusteiseen toimintaan sekä laitosvierailujen tekemiseen. Vierailut voivat olla säännöllisiä pituuden vaihdellessa. Käyntien sisältö perustuu spontaanisuuteen, eikä toiminta ole tavoitteellista. Käytännössä eläinavusteista toimintaa tehdään usein vapaaehtoistyönä, kuten kaverikoiratoimintana (Karvakaverit, Hali-Bernit). (Ikäheimo 2015.)
Eläinavusteinen terapia (Animal Assisted Therapy, AAT) on maksullista ja tavoitteellista toimintaa. Eläin on osa yksilö- tai ryhmäterapian kuntoutus- tai hoitoprosessia, joka dokumentoidaan ja arvioidaan. Eläimen ohjaaja on terveyden- , sosiaalihuoltoalan tai kasvatuksen asiantuntija, jolla on lisäksi erityinen asiantuntijuus ja eläinavusteisen alan harjoitustutkinto. Eläinavusteisen terapiatoiminnan tavoitteena on ihmisen sosiaalisen, fyysisen, emotionaalisen tai kognitiivisen hyvinvoinnin edistäminen. (Ikäheimo 2015.)
Eläinavusteisessa terapiassa eläin toimii terapeutin työparina esimerkiksi psyko-, toiminta-, puhetai fysioterapiassa. Eläinavusteinen terapia perustuu ajatukseen ihmisen ja eläimen välisestä siteestä, joka edistää hyvinvointia. Viimeisinä vuosikymmeninä on aihe ollut aktiivisen tutkimustoiminnan kohteena. Eläinavusteisten menetelmien keskeinen hyvinvointia tukeva tekijä on eläinten kanssa toimimisen rentouttava, sosiaalisuutta edistävä ja mielihyvää tuova vaikutus. Näistä hyvinvointia edistävistä vaikutuksista alkaa myös olla yhä enemmän tutkimustietoa. (Hautamäki ym. 2018.) Koira-avusteinen sielunhoitoterapia on mahdollista toteuttaa asianmukaisen koulutuksen saaneen sielunhoitoterapeutin oman, hänen kouluttamansa ja valmentamansa koiratyöparin kanssa. Sielunhoitoterapiaa toteuttava henkilö on aina vastuussa asiakkaan sekä sielunhoitoterapeutin työparina työskentelevän koiran hyvinvoinnista. Mielestäni koiran, joka toimii työparina työtehtävissä, on suotavaa tulla ulkopuolisen soveltuvan tahon arvioimaksi ja hyväksymäksi työtehtäviin. Tämä on myös Koirat kuntoutus- ja kasvatustyössä ry:n suosituksen mukaista.
KELAN KATSAUS ELÄINAVUSTEISESTA TERAPIASTA (Hautamäki, Ramadan, Ranta,
Haapala & Suomela-Markkanen 2018)
Tämän kattavan kartoittavan kirjallisuuskatsauksen aiheena ovat eläinavusteiset menetelmät osana ihmisen hyvinvointia, elämänlaatua ja terveyttä edistävää ammatillista toimintaa. Katsauksessa on käytetty myös haastatteluja tiedon lähteenä. Katsauksessa selvitetään tutkimuksiin ja haastatteluihinperustuvaa tietoa eläinavusteisen terapian hyödyistä/haitoista ja sen käytännön toteutuksesta Suomessa. Eläinavusteisten menetelmien keskeiset tekijät ovat eläinten kanssa toimimisen
sosiaalisuutta edistävä, rentouttava ja mielihyvää tuova vaikutus, joista löytyy enenevässä määrin myös tutkimustietoa. Yksittäisistä suomenkielisistä teoksista katsauksessa mainitaan Kaija Ikäheimon (2015) toimittama “Karvaterapiaa” kirja, Jari Salmelan (2015) kirjoittama “Viidakkoportaat”, joka on eläinavusteisen valmentajan opas, sekä Eeva Kahilaniemen (2016)kirjoittama opas “Eläinavusteinen interventio”.
Katsauksessa todetaan terapeuttien alkaneen enenevässä määrin hyödyntää eläinavusteisia menetelmiä työssään vuodesta 2008 alkaen. Ammattilaisille on tuolloin myös alettu tarjotatäydennyskoulutusta eläintyöparin kanssa toimimiseen. Eläinavusteisuus on vain yksi menetelmäterapeuttien palveluvalikoimassa ja eläimen ottaminen mukaan terapiaprosessiin oli aina tilannekohtaista, tarkoin harkittua ja perusteltua asiakkaan saaman hyödyn näkökulmasta. Eläimen mukanaolo terapiaprosessissa on aina asiakaslähtöistä.
Poimin katsauksesta eläinavusteisia menetelmiä terapiassa käyttävien ammattilaisten esiin tuomia hyötyjä, joiden ajattelen voivan toteutua myös sielunhoitoterapiassa koiran ollessa työparina:
luottamuksen saavuttaminen helpommin terapeutin ja asiakkaan välillä, eläimen rauhoittavavaikutus terapiatilanteessa, kipeistä asioista keskusteleminen on helpompaa eläimen kautta,tunteiden tunnistamisen oppiminen eläimen avulla mallintamalla, keskittymisen parantuminen jalevottomuuden väheneminen, itsetunnon ja itseluottamuksen vahvistuminen, stressin vähentyminen ja mielihyvän kokemus. Koira voi rohkaista arkaa asiakasta, antaa läheisyyden tunnetta ja auttaa purkamaan erilaisia tuntemuksia. Eläimen läsnäolo voi helpottaa terapiaprosessia ja laskea kynnystä lähteä terapiaan. Koira-avusteista psykoterapiaa toteuttavan henkilön mukaan oli moni asiakasostanut koiran terapiavaiheen aikana, jolloin terapeuttinen elementti siirtyi kotioloihin.
Katsauksessa tarkastellaan lähemmin eri terapiamuotoja. Kaikissa terapiamuodoissa voitiin osoittaa eläimen kanssa työskentelyn lisänneen luottamusta. Eläinavusteinen työskentely on kokemuksellista ja nostaa tuntemuksia pintaan, jolloin niitä päästään käsittelemään. Psykoterapiaan liittyvissä tutkimuksissa nähtiin eläinten läsnäolon hyödyttävän terapiaprosessia erilaisin tavoin. Tässä joitakin poimintoja psykoterapiaa käsittelevästä osuudesta, jotka soveltuvat myös sielunhoitoterapiaan aikuisten asiakkaiden kanssa työskennellessä. Eläin voi olla terapiaistunnossa passiivisesti mukana pehmentämässä tunnelmaa ja luomassa turvallisuuden tunnetta. Terapia voidaan suunnitella myös siten, että siinä on mukana aktiivista toimintaa eläimen kanssa. Eläimen kanssa työskennellessä voidaan saavuttaa terapiaprosessissa tärkeä yhteys. Asiakkaan voi olla helpompi kertoa eläimelle asioita ja hän saa sitä kautta kosketusta itseensä. Koira-avusteisuus alentaa akuuttia ahdistuneisuutta terapiaprosessin aikana eikä vaaranna terapian toimintamekanismia tai tunnetyöskentelyä. Päinvastoin emotionaalisesti vaikeita asioita voi olla helpompi käsitellä eläimen läsnäolossa. Joidenkin yksilöiden pitkän aikavälin tulokset paranivat koiran kanssa työskennellessä.
Miller-Allenin laaja laadullinen tutkimus vuodelta 2014 käsittelee aikuisten koira-avusteisesta psykoterapiaa. Tutkittavat kokivat koiran lohduttavan heitä terapiaprosessin aikana. Koira toimi myös hyväksyvänä ja arvostelemattomana olentona, johon he pystyivät muodostamaan erityisen suhteen. Lisäksi tutkittavat toivat esiin koiran kanssa työskentelyn parantaneen heidän suhdettaan psykoterapeuttiin. Kirvesniemi tutki vuonna 2014 aikuisten psykoterapiaa analysoimalla videotallenteita terapiaistunnoista, joissa oli mukana koira ja havaitsi koiran helpottavan hankalista ja herkistä aiheista puhumista sekä tasapainottavan terapiatilanteiden epäsymmetrisyyttä.
IHMINEN JA KOIRA YHDESSÄ
Professori Seppo Turusen mukaan koiran kesyttämisen aikaan ihminen eli liikkuvaa metsästäjän elämää (Turunen 2011). Keräilyllä ja metsästyksellä eläneet ihmiset tarvitsivat koiria apuna metsästyksessä. Koirat myös suojelivat ihmistä. Antiikissa ja keskiajalla koiran merkitys apurina oli huomattavasti keskeisempi kuin nykyään. Koirat toimivat tuolloin sota-, paimen-, vahti-, metsästys-, työ- ja palveluskoirina. Joidenkin koirien päätehtävänä oli jo tuolloin olla lemmikkeinä.(Klemettilä 2015.)
Gaston Febus (1331-1391) aikansa johtava koirien asiantuntija julisti koiran olevan viisain ja jaloin Jumalan luomista eläimistä ja usein myös ihmistä etevämpi. Febus arvosti korkealle paitsi koiran älyä, uskollista luonnetta, tottelevaisuutta ja oppivaisuutta, myös sen tarkkoja aisteja, nopeutta, voimaa ja rohkeutta. (Klemettilä 2015.) Ihmisen ja koiran välinen kumppanuus on jatkunut ainakin 5000 vuotta. Ihmisen ja koiran läheinen suhde on molemminpuolinen. Koirat suojelevat vaistomaisesti, jopa oman henkensä uhraten, emäntiään ja isäntiään. Pääsääntöisesti lapset ja koiratpitävät toisistaan. Yhtenä syynä tähän voi olla koirien suojeluvaiston herääminen lasten läsnäollessa. Saattaa hyvinkin olla että aidoilla koiranystävillä on synnynnäinen taipumus tulla toimeen koirien kanssa. (Cunliffe 2005.)
Kaikista vuosituhansia rinnallamme eläneistä eläimistä juuri koiralla on voimakkain kiinnostus jasisäinen halu olla vuorovaikutuksessa kanssamme. Koira pystyy havainnoimaan ja tulkitsemaan mielenliikkeitämme ja tunnetilojamme ja kykenee vastaamaan niihin. Nämä ominaisuudet tekevät koirasta verrattoman työparin kuntous- ja kasvatustyöhön. Koira on hyvä työpari ihmiselle. Se liikkuu joustavasti paikasta toiseen ohjaajansa kanssa. Hyvin sosiaalistettu koira nauttii matkustamisesta ja vuorovaikutuksesta vieraankin henkilön kanssa. (Latvala-Sillman 2018.) Cunliffen (2005) mukaan koira on lajina uskollinen, ihmiseen kiintyvä, miellyttämisenhaluinen ja se auttaa laukaisemaan ihmisen stressiä.
Olemme osa luomakuntaa, johon kuuluu hyvin paljon muuta kuin me ihmiset. Koira on saanut arvonimen “ihmisen paras ystävä”. Tämä ei liene liioiteltua, sillä parhaimmillaan koira sitä todellakin on. Cunliffen (2005) mukaan koira jaksaa kuunnella ihmistä, kun sitä kohdellaan hyvin. Koira ei tuomitse ja se osaa rakastaa ihmistä ehdoitta. Se ei katso ihmisen vaurautta, pukeutumista, pituutta, ruumiin mittasuhteita tai muita ihmisen ulkonäköön liittyviä piirteitä.
Koira-avusteisessa työssä voidaan hyödyntää monin tavoin koiran luontaista halua olla yhteydessä ihmisen kanssa. Koira voi kiintyä ihmiseensä jopa voimakkaammin kuin toiseen lajinsa edustajaan. Tämä koiran ominaisuus tekee siitä ainutlaatuisen eläinten maailmassa. Ihmisen ja koiran vuorovaikutus on rehellistä ja kiintymys aitoa. Koira on aidosti läsnä ja kiinnostunut ihmisestä. Koira on rehellinen vuorovaikutuksessaan ja ilmaisee vilpittömästi tunteensa. (Latvala-Sillman 2018.)
KOIRAN MYÖNTEINEN VAIKUTUS IHMISEEN
Koira on aidosti läsnä ja kiinnostunut ihmisestä. Koira on rehellinen vuorovaikutuksessaan ja ilmaisee vilpittömästi tunteensa. Ihmisen ja koiran vuorovaikutus on rehellistä ja kiintymys aitoa. Koiran kanssa koettu myönteinen vuorovaikutus lisää rakkaushormoninakin tunnetus oksitosiinin pitoisuutta aivoissa. Samalla myös kortisolin eli stressihormonin pitoisuus aivoissa vähenee. Koira voi kiintyä ihmiseensä jopa voimakkaammin kuin toiseen lajinsa edustajaan. Tämä koiran ominaisuus tekee siitä ainutlaatuisen eläinten maailmassa. (Latvala-Sillman 2018.)
Koiran tarjoamat hyvinvointivaikutukset ovat kokonaisvaltainen ilmiö. Vaikutukset kohdistuvat asiakkaan hyvinvointiin monilla eri tasoilla; fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella tasolla. Fyysinen kontakti koiran kanssa laskee verenpainetta ja sen avulla on helpompi siedättää yli- tai alivirittynyttä aistijärjestelmää. Koira antaa positiivista palautetta ja sen kanssa toimiminen kohentaa itsetuntoa. Koiran avulla on myös helpompi harjoitella kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitoja. Koira voi auttaa myös keskustelun alkuun esimerkiksi terapiatapaamisessa. (Latvala-Sillman 2018.)
Lunden kuvaa koiran osoittamaa rakkautta ehdottomaksi, tasapuoliseksi ja kestäväksi. Hän toteaa sen olevan hyvin palkitsevaa koira-avusteisessa toiminnassa. Koiran osoittama rakkaus sai hänen tutkimassaan vanhustyön ympäristössä aikaan hymyjä. Se stimuloi keskustelua, leikkiä ja vuorovaikutusta, sekä rohkaisi ikäihmisiä liikkeeseen. Koiralta saatu rakkaus rohkaisi muisteluun, tarjosi huolenpitoa ja tuotti nautintoa vanhuksille. Koiralta saatu rakkaus rohkaisi terapeuttiseen kosketukseen ja kohotti vanhusten itsetuntoa. Yhdeksi tärkeimmistä asioista tutkimuksessa todettiin koiran tuottama kodinomainen ilmapiiri mihin tahansa puitteisiin. (Lunden 2012.)
Englantilainen tutkija J. Kaminski on tutkinut koiran kognitiota ja kommunikaatiota. Hänen tutkimuksensa tulosten mukaan koiralle on kehittynyt erikoistuneita sosiaalisia taitoja, jotka ovat samankaltaisia kuin ihmisellä. Koira suosii ihmistä sosiaalisena kumppanina. Esimerkiksi 6. viikkoinen koiranpentu tulee vieraan koiran sijasta mieluummin ihmisen luokse. Kaminski todisti, että koira ymmärtää ihmisen katsetta, ilmeitä ja eleitä ja vastaa myös ihmisen katsekontaktiin. Koira reagoi ihmisen kasvonilmeisiin ja pystyy myös tunnistamaan niiden perusteella ihmisen tunteita. Kuvantamistutkimuksissa on todennettu koirien aivoissa aktivoituvan samoja kohtia kuin ihmisellä silloin kun ne kuulevat tuttujen ihmisten ja koirien ääniä. (Latvala Sillman 2018.)
Professori Outi Vainion johdolla toteutettiin Helsingin yliopiston Vertailevan kognition tutkimuskeskuksessa vuonna 2012 tutkimus, jossa seurattiin koirien katsetta. Ensimmäisenämaailmassa tutkittiin silmänliikekameran avulla koirien mielenliikkeitä. Koiran todettiin tutkivan ihmisen tavoin kasvoja ja ilmeitä niiden tavatessa ihmisen. Koirat katsoivat eritavoin vieraiden ja tuttujen ihmisten kasvoja kiinnittäen erityisesti huomionsa merkityksellisiin kohteisiin kuten silmiin. Koirien sosiaalinen äly on pitkälle kehittynyt ja ne ymmärtävät myös ihmisten ilmeitä ja eleitä. (Latvala-Sillman 2018.)
Ruotsalaisen fysiologian professorin K. U. Mobergin käyttää termiä “rauhoittava, hoitava kosketus”. Hänen tutkimuksensa mukaan positiivinen kosketus saa ihmisen oksitosiinihormoniarvot nousemaan ja vastaavasti stressihormoniarvot laskemaan. Oksitosiini tunnetaan myös onnellisuus-/rakkaushormonina, koska se vaikuttaa meihin paitsi fyysisesti, myös psyykkisesti. Oksitosiini auttaa meitä rauhoittumaan ja sietämään lyhytaikaista stressiä. Oksitosiini tehostaa ihmisen oppimista ja parantaa sosiaalista muistia. Oksitosiini vaikuttaa ihmiseen fysiologisesti tarkasteltuna alentaen verenpainetta ja hengitystiheyttä, sekä syventäen hengitystä. Se vähentää myös ihmisen kokeman kivun tunnetta. Suomalaisen kipututkija, lääkäri Helena Mirandan mukaan koira on erityisen tervehdyttävä lemmikki, koska intensiivisen katsekontaktin muodostaminen onhelpompaa kuin muiden eläinten kanssa. Ihmisen kehon oksitosiinipitoisuus kolminkertaistuu hänen ollessaan katsekontaktissa koiran kanssa. Myös muussa ihmisen ja koiran välisessä kanssakäymisessä oksitosiinipitoisuudet kasvavat molemmilla osapuolilla. (Latvala-Sillman 2018.)
Vuorovaikutus koiran kanssa lisää asiakkaan kehon oksitosiinipitoisuutta ja tätä kautta hän voi tuntea itsensä onnellisemmaksi ja vähemmän alakuloiseksi/masentuneeksi. Tyytyväinen ja onnellinen mieliala parantaa muistia, kohentaa itsetuntoa, parantaa vuorovaikutusta ja vähentää jännitystä esimerkiksi terapiatilanteessa. Jännityksen vähenemisen myötä päästään nopeammin työskentelemään terapia-asiakkaan haasteiden/ongelmien parissa. Asiakkaan kuntoutuminen on tuolloin myös nopeampaa. (Latvala-Sillman 2018.)
JOHTOPÄÄTÖKSENI
Koira on hyväksyvä ja arvostelematon olento, johon asiakkaalla on mahdollisuus muodostaa erityinen suhde. Koiran osallistaminen sielunhoitoterapiaan voi laskea asiakkaan kynnystä lähteä terapiaan. Koiran läsnäolo voi monin tavoin helpottaa terapiaprosessia. Koira voi olla terapiaistunnossa passiivisesti mukana pehmentämässä tunnelmaa ja luomassa turvallisuuden tunnetta. Koiran kanssa työskentely voi edistää sielunhoitoterapiatilanteessa yhteyttä, luottamusta ja sosiaalisuutta. Koira voi rohkaista arkaa asiakasta sekä vahvistaa asiakkaan itsetuntoa ja itseluottamusta. Koira-avusteinen työskentely on kokemuksellista ja nostaa tunteita/tuntemuksia pintaan, jolloin niitä päästään myös käsittelemään. Koira voi antaa asiakkaalle läheisyyden tunnetta ja auttaa purkamaan erilaisia tunteita/tuntemuksia. Asiakkaan voi olla helpompi kertoa eläimelle asioita ja hän saa sitä kautta kosketusta itseensä. Asiakas voi oppia tunnistamaan tunteitaan eläimen avulla mallintamalla. Koiran osallistaminen terapiatilanteeseen voi myös parantaa asiakkaan suhdetta sielunhoitoterapeuttiin. Koiran läsnäolo voi helpottaa hankalista, kipeistä ja herkistä aiheista puhumista sekä tasapainottaa terapiatilanteiden epäsymmetrisyyttä. Asiakkaiden on mahdollista kokea koiran lohduttavan heitä terapiaprosessin aikana.
Hyödyt ovat perusteltuja myös fysiologian kautta. Asiakkaan kehon oksitosiinin eritys lisääntyy ja kortisolin tuotanto vähenee hänen ollessaan kontaktissa koiran kanssa. Oksitosiinin erityksen nousu tuottaa asiakkaalle ja myös koiralle mielihyvää ja rentouttaa heitä, samalla myös stressitaso laskee, levottomuus vähenee ja keskittymiskyky paranee. Koiralla voi näin ollen olla rauhoittava vaikutus terapiatilanteessa. Koira-avusteisuus alentaa akuuttia ahdistuneisuutta terapiaprosessin aikana.
On tärkeää muistaa koira-avusteisuuden olevan vain yksi menetelmä sielunhoitoterapeutin palveluvalikoimassa. Sielunhoitoterapia voidaan suunnitella myös siten, että siinä on mukana aktiivista toimintaa asiakkaan ja työparina toimivan koiran välillä. Koiran osallistaminen työparina sielunhoitoterapiaprosessiin on aina asiakaslähtöistä ja tilannekohtaista sekä tarkoin harkittua ja perusteltua asiakkaan saaman hyödyn näkökulmasta.
Uskon terapiatilanteessa koiran läsnäolon vaikutuksen ulottuvan myös sellaisille alueille sielussamme, joihin meillä toisilla ihmisillä ei välttämättä ole pääsyä. Esimerkiksi musiikki voi vaikuttaa samankaltaisesti, koskettaa jotain sellaista meissä, jolle meillä ei ole edes sanoja tai ymmärrystä. Olen saanut kokea, kuinka täysin muistamattomat ja ilmeettömät ihmiset ikäänkuin
heräävän eloon tuttujen virren sävelten saavuttaessa heidän tajuntansa. Liikutuin syvästi kun kuulin hoitajalta hartauden jälkeen, ettei eräs ihminen ollut sanonut sanaakaan hyvin pitkään aikaan. Hän ei myöskään enää muistanut kuinka luetaan. Tämä henkilö istui silmät säihkyen virsikirja nurinpäin käsissään ja lauloi virren mukanamme alusta loppuun. Jotain vastaavaa uskon voivan tapahtua myös terapiakoiran ja asiakkaan välisessä kohtaamisessa.
Kristittynä uskovana ihmisenä luotan Raamatun ilmoitukseen, joka on Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyt tekstikokoelma. Aivan Vanhan testamentin alusta voimme lukea kuinka ihminen ja eläimet luotiin. Jumala sanoi: “Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.” (1. Moos. 1: 26). Ihmisen tulee siis hallita eläintä. Oikein kohdeltuina, “hallittuina”, hermorakenteeltaan terveet koirat ovat mitä luotettavimpia rinnallakulkijoita kanssamme. Ajattelen ominaisuuksiltaan sielunhoitoterapiaan soveltuvan koiran tuovan terapiatapaamisiin sellaisia uusia ulottuvuuksia, joihin emme ilman tätä luotettavaa työpariamme koskaan pääse.
Suhde koiran kanssa on aina kaksisuuntainen, kuten ihmissuhteissa ja suhteissamme kaikkeen elolliseen tässä maailmassa. Koira kommunikoi niin lajitovereidensa, kuin meidän muiden elollisten olentojen kanssa omalla kielellään, omalla tavallaan. Meidän ihmisten on opeteltava “koiraa” ymmärtääksemme tätä ystäväämme ja luodaksemme parhaan mahdollisen suhteen välillemme. Luottamussuhteen synnyttyä koira on ehdottoman luotettava, lojaali ja ystävällinen. Onnistuneesti
sosiaalistetulla, sekä johdonmukaisesti, lempeästi ja rakkaudella kasvatetulla koiralla on mahdollisuus kehittyä myös vieraita ihmisiä kohtaan avoimeksi, luottavaiseksi, ystävälliseksi ja helposti lähestyttäväksi koirayksilöksi. Tällainen koira olisi ihanteellinen myös sielunhoitoterapiatyössä mukanaolevaksi yksilöksi.
Päättötyössä käyttämieni lähteiden perusteella totean, että koiran osallistamisesta sielunhoitoterapiaan sielunhoitoterapeutin työparina voi olla apua ja hyötyä koirista pitäville asiakkaalle monin eri tavoin. Esitin työni otsikossa kysymyksen: “Koira työparinani sielunhoitoterapiassa – Onko siinä mitään järkeä?” Vastaus kysymykseeni on lyhyesti: “Kyllä, siinä on järkeä.”
Kokemuksiani eläinten hoitavasta ja terapeuttisesta vaikutuksesta
Äitini syntymäkodissa otetut valokuvatkin todistavat siitä. Vuonna 1971, jolloin tupsahdin maailmaan juhannusaattona, oli mummolassani vielä lehmiä, kanoja ja kissoja. Eräässä kuvassa, jossa olen parin vuoden ikäinen, kurkottelen lehmiä kohti enoni sylissä. Äitini on kertonut minun roikkuneen aidan raossa kun minua ei päästetty lehmien vierelle lypsyaikaan. Kissaa silittelen monissa kuvissa, olinpa kertonut huolianikin sille. “Katso nyt kissa tätä lapsiraukan elämää”, olin todennut surkeana eräänä iltana kun minun oli määrä siivota päivän leikit tuvasta.
Pienenä ala-asteelaisena sain pitkän uuvutustaistelun tuloksena kaksi undulaattia. Ne kesyyntyivät, istuivat olkapäälläni ja niille oli kiva jutella. Ystävälläni Makella oli yhtenä kesänä kaksi söpöä kania, joita yhdessä hoisimme ja ulkoilutimme taluttimissa. Toisessa mummolassani oli naapurissa ihana Maru-koira, jota saimme hakea serkkuni kanssa mukaan metsälenkeille. Ja voi sitä riemua kun naapurustoon muutti Pärre niminen dalmatialainen. Se oli niin villi, etten voinut sitä ulkoiluttaa, mutta monet mukavat leikit sen kanssa leikin.
Lämminverisellä ravurilla, elämäni hevosella, Miser Hunterilla, oli korvaamaton paikka sen toimiessa vuosia teiniterapeuttinani. Se saapui ystäväni kotiin heidän toisena hevosenaan vuonna 1985. Hyvin pian kävi selväksi, ettei se pitänyt lainkaan ihmisistä. Kun totta puhutaan, luulen sen vihanneen meitä kaksijalkaisia. Syykin siihen selvisi kun korviimme kantautui, että Huntteria oli kaltoinkohdeltu. Hevosen muisti on pitkä ja kesti aika tarkoin kaksi vuotta, ennen kuin sain tämän upean hevosystäväni luottamuksen. Olin tuolloin tempperamenttinen teini ja Huntteri vei minut
todelliseen kärsivällisyyden oppikouluun. Vähä vähältä opin tuntemaan sen niin hyvin, että lähes ensi silmäykseltä talliin tullessani tiesin, millainen päivä hevosella kulloinkin oli. Huonoina päivinä, jolloin vahinkoja saattoi sattua, tein vain “pakolliset” askareet. Hyvinä päivinä puuhasin enemmän Hunterin lähellä, taputellen sitä välillä ja höpöttäen sille päivän kuulumisia. Huomasin aivan selvästi miten ystävällinen puheeni rauhoitti ja rentoutti sitä. Huntterista tuli lopulta paras
luottoystäväni, jonka pehmeää ja lämmintä kaulaa vasten olen itkenyt monet karvaat kyyneleet. Se kuuli syvimpiä tuntojani murrosiän ahdistusten keskellä. Luotettavampaa kuuntelijaa en olisi voinut saada. Olin ja olen varma siitä, että se aisti ja ymmärsi ahdistukseni, suruni ja surkeuteni. Miten hoitavaa se olikaan kun tuo suuri uljas eläin laski päänsä lohduttavasti hartialleni ja kun se lempeästi tökki kasvojani turvallaan ja haisteli hiuksiani. Se välitti ja kertoi minulle omalla tavallaan, että meillä ei ole hätää, minä olen tässä sinun kanssasi. Voi miten ikävä minulla on vieläkin tuota hevosta! Uskoontultuani ymmärsin, että Jumala osoitti rakkauttaan ja huolenpitoaan minulle tuon luomansa eläimen välityksellä. Itseäni tuntien, ei minulle olisi voinut tuohon aikaan olla Hunteria parempaa rinnallakulkijaa. Olen todella kiitollinen siitä, että saimme monta hyvää yhteistä vuotta.
Tässä vaiheessa elämää voin jo sanoa, että vakava sairastuminen rikastutti elämääni. Toipumisprosessin yhdeksi tärkeäksi osaksi tuli isosveitsinpaimenkoira, Hertta. Tämä rakas koiraystäväni ulkoilutti minua säännöllisesti ja fyysinen kuntonikin alkoi kohentua pitkäaikaisen liikkumattomuuden jälkeen. Hertan omintakeinen tapa elää ja olla läsnä kaikessa omalla vallattomalla, touhukkaalla ja välillä jopa riehakkaalla tavallaan antoi minulle monia ilonpirskahduksia toipumismatkallani.
Sain toimia Kemin seurakunnan vapaaehtoisena lähimmäisenä useamman vuoden eräälle ikäihmiselle. Hänellä oli ollut useita koiria elämänsä varrella. Kerroin hänelle hoitavani useampia ystävieni koiria. Kerran hän kysyi, voisinko tulla hoitokoirieni kanssa häntä tervehtimään. Ne tapaamiskerrat kun koiraystäviäni oli hänen luonaan vierailulla mukana olivat todella erilaisia ja
mieleenpainuvia. Aivan kuin lähimmäiseni olisi nuortunut ja kehokin toimi vaivattomammin kun hän kumartui rapsuttelemaan ja juttelemaan koirakavereille. Lähimmäiseni siirryttyä vanhusten hoivayksikköön asumaan selvitin hänen pyynnöstään, olisivatko koiravieraat tervetulleita. Koiraystävämme saivat ilahduttaa paitsi lähimmäistäni myös muita hoivayksikön asukkaita, joita tapasimme käytävällä ja ulkona.