Valon juovia

KUNNIA JUMALALLE KORKEUKSISSA !

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (John. 3:16)

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut.” Mitä hän on rakastanut ja rakastaa? Hän rakasti tahtoonsa antautuvaa Mariaa, naisen ruumista, kohdussa kehittyvän poikalapsen jokaista sormea ja varvasta. Hän rakasti puuseppä Joosefia, tämän nöyrää sydäntä, joka rohkeana suojeli kihlattuaan ja Pyhästä Hengestä siinnyttä lasta. Hän rakasti jääräpäistä aasia, sen karvaista selkää, johon oli jo piirretty tulevan kuninkaan merkki. Hän rakasti petojen kanssa painivia, yötulilla istuvia, nuhruisia paimenia lampaineen, kaukaa itämaalta todellista Viisautta etsimään tulleita tietäjiä. Hän rakasti läsnäolollaan eläinten suojaa, eläinten syöttökaukaloa, tähtien ajoitettua linjaa galaksissaan.

Hän rakasti ja tuli inkarnaation kautta rakastaakseen loppuun asti: sinua ja minua. Hän tuli kaikeksi ja kaikkeen. Täyttääkseen, asettaakseen ennalleen: tehdäkseen Isänsä tahdon. Ja voitti maailman.

”Tämän olen puhunut teille, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa rohkeat: minä olen voittanut maailman.” (John. 16: 33)

”Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.” (Luuk. 2: 14)

teksti: Outi Peltoniemi

Ajatuksia luottamuksesta

Kielitoimiston sanakirjan mukaan ”luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai joihinkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä”. Luottamus liittyy sosiaaliseen vuorovaikutukseen kaikenlaisissa yhteisöissä, kuten perheissä, kouluissa, työpaikoilla, seurakunnissa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa päätöksenteossa sekä eri maiden johtajien välillä. Jos luottamus rikotaan, se sattuu meihin syvästi.

Myös omat ja läheisimpien ihmisten vaikeudet, kuten esimerkiksi sairaudet tai taloushuolet, voivat omalta osaltaan heikentää luottamuksen tunnetta. Samoin lukuisat negatiiviset uutiset, joita tulvii jatkuvasti eri tiedotusvälineistä. Jos kaiken tuon lisäksi kuulemme vielä valtavan määrän ihmisten erilaisia mielipiteitä, tulkintoja ja arvokäsityksiä, niin mieleen saattaa nousta kysymys: voiko mihinkään ja kehenkään enää luottaa?

Voimme kuitenkin todeta, että riittävän luotettavia ihmisiä on olemassa, ja luotettavia asioita tapahtuu elämässämme joka päivä. Luotamme moniin asioihin tiedostamattamme, intuitiivisesti. Nukkumaan käydessä luotamme, että aamulla heräämme. Luotamme, että kahvinkeitin toimii, auto lähtee käyntiin, bussi hakee pysäkiltä, ruokaa on saatavilla ja niin edelleen. Kun arjen asiat sujuvat hyvin, luottamus ja turvallisuuden tunne lisääntyvät.

Historiankirjoitukset osoittavat, Raamatun Vanha testamentti ja Uusi testamentti mukaan lukien, että luottamusta ja epäluottamusta on ollut alusta saakka ihmiskunnan historiassa. Kaikkina aikoina kolmiyhteinen Jumala; Isä, Jeesus Kristus ja Pyhä Henki on halunnut, että ihmiset asettaisivat uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan, koska hän on luottamuksen arvoinen.

Jumalalla on edelleen hyvä tahto ihmisiä kohtaan ja hän kykenee auttamaan meitä kaikissa asioissa. Hänellä on valta antaa anteeksi kaikki väärät sanamme ja tekomme. Hän pystyy parantamaan meidän haavamme. Hän voi opastaa meidät perille taivaan kotiin saakka.

Luottakaamme siis Jumalaan. Hän pitää meistä huolen.

Siunaavin terveisin,

Jarkko Malinen

Levosta käsin

Ota rauhallisesti! Ei ole mitään hätää! Kaikki järjestyy! Elämä kantaa! Jumala voi! Nämä napakat läheisteni minulle osoittamat sanat ovat soljuneet liian usein lipsahduksen kaltaisesti ohi tajuntani.

Mitä on lepo? Se löytyy Raamatun alkulehdiltä. Jumala loi koko universumin, ihmiset, eläimet ja kasvit. Sitten Jumala lepäsi. Tutkijat ovat havainneet, että meidän keho ja mieli tarvitsee vuorokauden viikossa lepoa palauttaakseen solujen toiminnan sopusoinnun tilaan. Lepo on palautumista fyysisestä rasituksesta. Se on unta. Se on tasaista hengitystä.

Voiko mieli levätä? Jos kysyn kymmeneltä ihmiseltä, miten mielesi lepää, luulisin saavani kymmenen erilaista vastausta. Minun mieli lepää hiljaisuudessa, kun olen sanoitta Taivaan Isän kanssa sinisen kotisohvan uumenissa lämpöisen shaalin alla takkatulen loimutessa edessäni olevassa graniitinharmaassa vuolukivitakassamme. Hiljaisuuden rikkoo ainoastaan Jumalan hellät sanat ja koivuhalkojen antamat äännähdykset, jotka muistuttavat valosta ja lämmöstä.

Päivittäin pysähdyn hiljaisuuteen. Runojen kirjoittaminen rauhoittaa mieleni. Tätä tekstiä kirjoittaessani mieleni lepää. Kirjoittaminen on mieleni terapiaa. Ihmisten kohtaaminen on ihanaa, mutta introverttina tarvitsen myös aikaa olla yksin hiljaisuudessa. Miten sinun mieli lepää?

Tunnen Pyhän kosketuksen tässä hetkessä, jossa yllä oleva runo syntyi. Jumalan rauha tuo levon mieleen ja kehoon. Me olemme kokonaisuus, jossa henki, sielu ja keho hengittävät taivaan todellisuutta. Siinä ilmapiirissä on avaruutta ja helppo viipyillä.

 Joh. 14: 27 ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani -sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö.” Voimaannuttakoon tämä Jeesuksen huikea lupaus rauhastaan sinun syyspäivääsi. Muutetaan huolet rukouksiksi, koska Taivaan Isä on luvannut ottaa ne kantaakseen. Kaikki järjestyy levosta käsin.

Sinun syksyysi siunausta toivottaen Annukka Suonpää

PERHOSEN KEVEÄ

Olla perhosen keveä,
siivistänsä nukkavieru.
Ylittää Atlantti
ja elää.

Olla perhosen keveä,
tavoitella kauneimpia,
tavoitella pienenä
ja surra kukalla suurimmalla.

Olla perhosen keveä,
lempeän lämmön lainehilla,
liihotella kohtansa kaikki
ja kuolla huoletonna.

Olla perhosen keveä,
syytön, rakas ja ihailtu,
siiville kotelosta nostettu
ja täynnä merkitystä.

Yksinäisen lohtu

Pieni lapsi
huoneen ovella
katsoo hiljaa
hiljaista vanhempaansa,
mutta kääntyy takaisin
omiin puuhiinsa.
On sinut itsensä kanssa
kun ei ole ketään muutakaan.

Nuori nainen
tapaa pojan
kiinnostavan,
katsovat hiljaa toisiaan,
mutta kääntyvät takaisin
omiin puuhiinsa.
Ovat sinut itsensä kanssa
kun ei ole ketään muutakaan.

Takana
vuosikymmenet
puuhineen,
hän muistelee
yksin hiljaa
sängyllä maatessaan.
On sinut itsensä kanssa
kun ei ole ketään muutakaan.

Kunnes hän
tulee ovelle,
istuu vierelle,
laskee kätensä hellästi
sielun aralle pinnalle
ja sanoo:
”Olen tässä luonasi,
minä kuuntelen sinua.”

Kohtaamisia

Minusta alkoi tulla minä kun koin katseesi, huolenpitosi
Arjessa kuljit mukanani, muistuttaen itsestäsi
Kohtasit minut kirjeen sivuilla, kirjan lehdillä ja musiikin sävelin
Pikkutarkoin viestein, välillä leikitellen
Olit valmis kohtaamaan silloinkin, kun olin allapäin
Ja silloin kun olin onnellinen
“Kaikki järjestyy vielä parhain päin, pienokainen”
Kohtasit minut, vaikken aina ollut kotona enkä itsessäni
Kuulit kun huusin
Kuulit senkin, mille sanoja ei ollut
Sinä näit kaiken ja yli sen, vaikken minä nähnyt aina eteenpäin
“Älä mene vielä”, sinä sanoit
“Katsotaan yhdessä seuraava luku”
Ja niin me teimme
Siinä sinä yhä olet ja tässä minä olen
Näin vuosienkin jälkeen, rauhaa toivotat ja tulet luo

“Tulkaa, palatkaamme Herran luo!
Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa,
hän on lyönyt, mutta hän myös sitoo haavat.
Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät,
kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös,
ja niin me saamme elää ja palvella häntä.
Ottakaamme opiksemme,
pyrkikäämme tuntemaan Herra!
Hän tulee, se on varmaa
kuin aamun koitto.
Hän tulee kuin sade,
kuin kevätsade, joka kastelee maan.”
(Hoos. 6:1–3.)

Jumala, tulethan! Tule ja viivähdä kaupunkiesi keskellä, maittesi yläpuolella. Tule ja kosketa kaikkea särkynyttä. Katso syvälle murheen pohjaan ja sortajan silmiin. Kuule maailman hätää ja ikävää! Auta meitä auttamaan mitä moninaisin tavoin. Tule valoksi. Tule toivoksi, liekkimereksi. Puhu sinä kun muut ovat vaiti. Anna läsnäolosi puhua. Me odotamme sinua ja luotamme, että elämä kantaa sittenkin. Että sinä olet ja sinun luonasi on paikka, sylissäsi sija. Pyyhi pois pelkomme ja yhdistä meidät rakkauden sitein. Aamen

Luuk. 2:22–33.

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.

Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:

– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Tämä pyhäpäivä kulkee kirkkovuodessa nimellä kynttilänpäivä ja päivän aiheena on Kristus, Jumalan kirkkauden säteily. Luukkaan evankeliumitekstin keskiössä on Jeesus lapsi, varhaisessa vaiheessa, päivänä jolloin hänet vietiin temppeliin siunattavaksi. Evankeliumista löydämme myös Simeonin, joka sai kokea ihmeellisen Pyhän Hengen johdatuksen ja pitkän odotuksen täyttymyksen. Sen myötä tulivat myös lohtu ja rauha.

Tuohon pieneen lapseen kätkeytyi pelastus, kaikille maailman kansoille valmistettu. Valo, jota Jeesus kantoi mukanaan, on miltei mahdotonta käsittää. Siinä valo kuitenkin oli aivan käsinkosketeltavana ja samalla ulottuen tähän hetkeen, meidän päiviimme. Simeonin ylistävät sanat Jumalalle saivat myös Jeesuksen vanhemmat ymmälleen. Kaikki oli liian ihmeellistä ja kuitenkin totta.

Ihmiset tarvitsevat valoa ja usein myös sanoja, vastauksia. Monesti elämä vie tilanteisiin, joissa ei ole aivan helppo olla. Aina ei tavoita toivomaansa tai jaksa uskoa, että kaikki kävisi lopulta parhain päin. Mihin asiaan sinä tahtoisit tänään valon ulottuvan tai mihin kysymykseen vastattavan? Välillä pimeys ympäröi ulkoa päin ja joskus se on enemmän sisällä olevaa. Ihmisen osa on myös kivun kantamista ja epävarmuutta. Joskus kulku käy murheen äärelle tai pimeisiin paikkoihin. Osa kokemuksista tulee hyvin lähelle ja osaan on ehkä valmistettu jo pitkään. Miksi-kysymyksiin ei usein löydä vastausta. Silti siellä, kaiken keskellä ja kaiken aikaa on myös valoa ja toivoa. Aina se ei ehkä vaikuta siltä lainkaan, mutta samalla Jumalan ikiaikaiset lupaukset, mitkä kantoivat jo kauan sitten, kantavat yhä.

Eräs suomalainen kristillinen rockyhtye, kls., laulaa:

Kun taivas on nostettu kauas

Ja tummien pilvien peittoon

Silloin kun valo on hauras

Etkä löydä aurinkoon

Vielä vierelläsi oon

Niin, ihminen ei milloinkaan ole aivan yksin, vaikka joskus tuntuisi siltä. Huolenpito läpäisee ja kantaa, milloin näkyvänä tai ainakin näkymättömissä. Ihminen ei lakkaa olemasta merkittävä omalla paikallaan. Kun yksi on poissa, sen joku kuitenkin lopulta huomaa. Voisinko tänään tavoittaa hänet, joka kaipaa vierellä kulkijaa? Toisinko valoa sinne, missä sitä nyt tarvitaan?

Toisinaan valon havaitseminen voi myös havahduttaa. Pienikin valonkajo saattaa herättää ihmisessä toivon. Asiat voivat näyttäytyä taas uudella tavalla. Valo löytää meissä kohteen tai vie selkeästi eteenpäin. Toisinaan valo ympäröi ihmisen kokonaan tuoden ilon ja kiitoksen pintaan. Valoon yhdistyy herkästi myös lämpö. Oli sitten kyseessä aurinko, pieni kynttilänliekki tai vaikka ystävän osoittama empatia. Valon kautta ihminen kokee myös turvallisuutta. Sen huomaa jo arjessa sytyttäessä valot pimeänä olleeseen tilaan.

Kun me ihmiset koemme elämässämme valoa, meillä on kaikki mahdollisuudet rakentaa, luoda, rakastaa ja kokea yhteyttä. Ilman kohtaamisia ja kohdatuksi tulemista ihminen ei jaksa kovin pitkälle. Meidät on myös kutsuttu kulkemaan. Tämä kutsu on voimassa tänäänkin. Se on kutsu kuultavaksi ja kirkkaana mielessä pidettäväksi. Se kutsu vie perille asti. Olemmehan kahden maan kansalaiset. Eikä meidän tarvitse pelätä pimeää, vaikka niitäkin aikoja väistämättä tulee. Yhteys Jumalaan ja Jeesukseen on valossa vaeltamista. Voimme osaltamme pitää huolen, että hyvä sanoma kantaa eteenpäin lähimmäisille ja jälkipolville, lähelle ja kauas.

Valo johtaa meitä eteenpäin, jättäen varjot taa. Valo johtaa ja rohkaisee kohti uutta. Jumala on luvannut johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen. Siihen luottamukseen me jäämme. Aamen

Valmiina syksyn tuuliin

Entä jos tänä syksynä et tuntisikaan pelkoa etkä katselisi vain sitä, mikä on valmiina
Ottaisit hetket hetkinä ja jättäisit osan  kuormastasi väliasemalla
Vaikket yltäisi tavoitteisiisi, niin tunnistaisit ainakin sen, mikä on tärkeintä
Antaisit aikaa ja kuulisit myös sen, viestin pienen tai suuren tarpeellisen
Ei pidä liikaa kiirehtiä tai antaa asioiden mennä ohitse yrittämättä
Elämä on tässä elettävänä

Miten päiväsi aloitat, on sillä merkitystä myös huomisen kannalta
Mutta huomisen huolissakin Hän on sinun mukana
Rohkene siis maalata isoin vedoin ja uusin värein
Ei ole parempaa hetkeä luoda ja luottaa kuin mikä on käsillä

Kuuletko, kuinka vierelläsi toinen kertoo, miten hän tavoitti palan taivasta
On kovin monia siipi maassa olevia, mutta asiat voivat vielä järjestyä
Silloinkin, kun värit ovat jo haaleita, on vielä jotakin sellaista, mikä on hyvin kaunista
Ja vaikket aina välittäisi sateesta, niin on hetkiä, kun voit kokea sen virvoittavana
Pidä kiinni siitä, mikä on sinulle arvokasta äläkä unohda, että myös sinulla on juuri oma paikkasi toisten joukossa

Kesää yhdessä

Kesää on menty pitkälle ja monta hetkeä. Kun katsoo taa, viikkojen matkaa, niin huomaa niitä kirkkaimpia, siunattuja hetkiä. Näihin muistoihin on hyvä palata ja antaa uusien tulla vielä mukaan.

Ystäväni. Sinä elit ja tunsit mukanani toteutunutta unelmaa. Sinulle minä soitin, kun olisin voinut soittaa kenelle vain. Huvipuistossa sain viedä sinut vuosien taa ja nähdä, miten kivaa sinulla oli vauhdin huumassa. Eväitä riitti, eikä myrskystä ollut tietoakaan. Kylässä luonanne oli mahtava olla etkä parempaa kakkua olisi voinut keksiä. Vielä me valloitetaan se vuorikin! Kesä ei loppunut tähän.

Hevonen kuin ihme. Jokainen retki kanssasi on vienyt minua eteenpäin ja lähemmäs. Opin ja oivallan aina uutta ja välillä vain suljen silmäni selässäsi. Olen ja ihmettelen, miten tämä aika on totta. Luottoratsuni, kanssasi on hyvä kulkea uusiin seikkailuihin ja katsella vaihtuvia maisemia kuin parhaita postikortteja.

Daamit. Toiset vanhenevat arvokkaasti, vaikka merkkipäiviä koittaisivatkin paeta. Yltäisinpä minä vielä yhtä korkeaan ikään kuin eräät. Muistojasi monia tulisi vielä kirjoihin ja kansiin koota.

Erityiseni. Puulan rantamilla oli aikaa kuunnella luontoa ja katsella sen vaihtuvia ilmeitä päivien mukana. Sain taas nähdä, mitä se paikka merkitsee sinulle. Siellä sinä olet. Siellä sinä elät. Miten arvokasta on voida saada jakaa sitä kaikkea juuri sinun kanssasi. Vaikka vuodet kuluvat, niin siellä on aina se sama tuntu kuin alussa. Rakkaani, mennäänhän me sinne taas uudelleen! Kaupunkilainenkin oppii luonnosta enemmän nauttimaan. Siellä me kaikki pienet ja suuret sydämet olemme lähellä toisiamme.

Sukulaistyttö. Kotonanne on hyvä olla. Siellä on tilaa ja riemua. Kiitos, kun saamme tulla sinne yhä uudelleen ja kiitos, kun käyt meillä. Ajatella, miten paljon sinä olet kasvanut ja kuinka sinulla on jo ympärilläsi ihan oma perhe! Tärkeää on saada elää tätä elämää lähelläsi.

Siskoni. Oli ihana nähdä sinua ja olla koolla läheisten kesken. Viettää aikaa auringon syleilyssä kesän kuumimpana päivänä. Jalkojemme alla oli lämmin ja pehmeä hiekka. Lammen laineet ottivat vastaan ja vesi kantoi meitä, vaikka pohjaa emme enää niin tunteneetkaan. Illalla paistui maukas pitsa ja seuraavana päivänä oli aikanne taittaa uutta matkaa rinkka selässä. Palataan taas. Aurinko ja kuu vuoroin tarvitsevat toisiaan.

Äiti. Sinun kanssasi sain kavuta korkealle ja tähyillä kauas kauniin kotiseudun maita. Juhlistimme jälleen yhtä ikävuotta, mutta sydämesi vain pysyy nuorena. Päivät olivat kiireettömiä. Uuden elämäsi täyteys koskettaa joka kerta. Ja minun iloni oli saada palvella teitä. 

Kesä ja kiitosmieli

Aitassa, huopakaton alla, on saanut levähtää. Arjen askareet ovat hetkeksi hellittäneet ja kaupunki on jäänyt taa. Ympärillä nyt vain vehreä eläväinen luonto ja sen rauha, lintujen laulu ja käen kukunta. Aamun lämpö on ollut lempeästi läsnä. Välillä taas on voinut kuunnella sadetta ja kokea salamoiden välkettä. Pihapiiristä on välittynyt aito lasten riemu, olemisen taito ja elämisen ilo. Onnellisinta on olla vain ja kantaa hymyä.

Aitan risti-ikkunasta avautuu näkymä järvenselälle. Kimalle järvellä on taianomainen. Sen tahtoisi tallettaa, mutta lähestyessä sitä, osa siitä katoaa. Muistan, kuinka lapsena lähetimme pieniä heiveröisiä pursia matkaan. Nuo pienin käsin taitetut purret, yksinkertaisista materiaaleista kootut. Sisimmässä me tiesimme, etteivät ne ehkä kauas yltä, mutta pääsevät ainakin lähtemään. Tuntui arvokkaalta asetella oma pursi vetten päälle, juuri sopivaksi katsomallaan hetkellä. Kenen pursi kantoi, kenen aalto vei… Se vaihteli ja usein loppu jäi arvoitukseksi.

On aikoja ja on paikkoja, jotka jäävät sydämeen kiinni. Ja on niitä hetkiä, kun jokin nostaa ne tähän kuin eilisen. Minne laskisin purteni tänään? Tuntuisiko se samalta kuin silloin? Miltä purteni nyt näyttäisi? Minne se kulkisi? Ehkä nimeäisin sen kesäksi ja jäisin sitä vain katselemaan. Toivoisin sen pääsevän vastarannalle mukanaan viestinä kiitos.

Kesä on tässä ja sen kauneus kertoo Jumalasta. 

Sä pidät musta huolen

Kesä tulee ja hiljaiset illat
Tauot tarpeelliset
Hetket kiireettömät

Pienissä hetkissä piilee kaikki, mitä on
En tarvitse muuta, kun sä oot lähellä
Laineiden liplatus saattelee huomiseen,
eikä yön tullen tarvii pelätä
Sun sylissäsi on paikka levätä

Ei se mitään, ettet sä vastannut aiemmin,
kun tänään kaikki on päivänselvää
Näin on hyvä, Parhain järjestäjä
Sä olet suurinta, mitä on ja pidät huolen,
että kulkuni on aina sun suuntaan, eikä
milloinkaan pois

“Minä muistelen menneitä aikoja,
mietin kaikkia tekojasi,
ajattelen sinun kättesi töitä.
Minä kohotan käteni sinun puoleesi,
sieluni janoaa sinua kuin kuivunut maa.
Vastaa minulle, Herra!
Vastaa pian, kauan en enää jaksa!
Älä kätke minulta kasvojasi,
muutoin olen haudan partaalla.
Sinuun minä turvaan –
osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta!
Sinun puoleesi minä käännyn –
opeta minulle tie, jota kulkea!
Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä!
Sinun luonasi olen turvassa.
Sinä olet minun Jumalani –
opeta minua täyttämään tahtosi!
Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua
tasaista tietä.” (Ps. 143: 5-10.)

Olet arvokas

Olen onnellinen siitä, miten sinulla menee
Kuinka elämäsi kulku on käynyt eteenpäin
Kuinka menneet ovat asettuneet aloilleen,
eikä kipu enää kahlitse sinua paikoilleen
Olet täynnä elämää, iloa ja terveitä rajoja

Olet arvokas minulle, Hänelle ja monille
Vuosia sinä odotit, itkit ja pelkäsit
Lopulta saatoit ilmoille toiveen
Annoit uuden sivun kääntyä ja elämän
täydentyä

Tänään moni asia on toisin ja sinä ansaitset
sen kaiken hyvän
Kiitos kun et koskaan antanut periksi
Kaukanakin olet aina lähelläni ja
merkityksellinen

“Se, joka asuu Korkeimman suojassa
ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa,
sanoo näin: »Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.»
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta
ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.” (Ps. 91: 1-4.)

“Kun herään unesta, sinun läsnäolosi ravitsee minut” (Ps. 17:15).

“Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina” (Ps. 121:8). 

Maisema

Aina ei jaksaisi odottaa,
mitä huominen tuo mukanaan
Täyttyvätkö toiveet vai muuttavatko ne muotoaan
Raukeavatko ehkä tyhjiin kokonaan vai
kasvavatko uuteen mittaan
Vielä tänään kaikki näyttää mahdolliselta
Vielä tänään kysymyksiin ei ole vastausta

Epävarmoina aikoina on helppo kääntää katse
taa tai liikaa tulevaan
Huominen kun hiipii hiljalleen
Niin maisema avautuu taas
Hämyisenä tai kirkkaana

Sinä johdatat, kun eteenpäin on vaikea nähdä
Sinun suuruudessasi kaikki muu on pientä
Mutta saan olla pieni ja liki Sinua
Usko kantaa näissäkin hetkissä
Kurottautuen kohti sitä, mitä ei vielä näy,
mutta mikä toiveissa elää (Hepr. 11:1)

“Tämän päivän on Herra tehnyt,
iloitkaa ja riemuitkaa siitä!” (Ps. 118:24).

“Minä rakastan teitä, sanoo Herra” (Mal. 1:2).

Ei enää kyyneleitä

“Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat! Siionin kansa, sinä joka asut Jerusalemissa, sinun itkusi aika on ohi! Kun huudat häneltä apua, hän armahtaa, hän kuulee ja vastaa sinulle. Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivän ja niukasti vettä, hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy. Omin silmin sinä saat nähdä hänet. Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: – Tässä on tie, kulkekaa sitä.” (Jes. 30:18-21.)

Värejä taivaan

Katso värejä, jotka eteesi maalaan
Nuo värit voimakkaat ja puhuvat
Olen ollut lähempänä kuin arvaatkaan
Elä todeksi, mitä näet ja mitä sinulle annan
Sinut minä olen valinnut, enkä ole sinua väheksynyt (Jes. 41:9)

Kaikki on mahdollista

Lepää hetkinen, niin lennät taas
Sinä korea, kaunoinen
Et syyttä surrut, pudonnut,
sillä siipeis satutit

Vielä lennät luottaen
Iloakin ympärilleis tuottaen
Kaikki on yhä mahdollista
Tulet sen näkemään
Kiitosmielin tuntemaan

Pian tuulet lempeät 
sua matkaan saattelee
Huomiseen ihanaan ja 
merkitykselliseen
Luojasi jo alkujaan
suunnittelemaan

“Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”
(1. Kor. 13: 12–13.)

“Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.” (Ef. 4:31-32.) 

“Hiljene, sieluni, Jumalan edessä!
Hän antaa minulle toivon.
Hän on kallio, hän on minun pelastukseni,
hän on linnani, minä en horju.
Jumalassa on pelastukseni ja kunniani.
Hän on luja kallio,
hänessä on turvani.
Luottakaa aina Jumalaan,
tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa!
Jumala on turvamme.” (Ps. 62:6-9.)

Jumala puhuu luonnossa

Sinäkö se olet, Herra? Sinä taidat olla taas tässä. Sade tuntuu lempeältä kasvojani vasten. Se ei piiskaa, ei kylmää. Se on lämpimän tuntuinen sadekuuro ja hiljaista ropinaa matkallamme. Pisaroita on lehdillä, sammaleilla. Ruskan värit ovat kauniit ympärillämme. Kuin Jumalan elävää taidetta. Erivärisiä lehtiä on puissa ja maassa. Me kuljemme niiden alitse, yli ja lomitse. Eri muotoisia lehtiä, kukin omassa vaiheessaan. Uniikkeja jokainen. Välillä katselen puiden oksille, jotka kaartuvat yllemme. Puita on ympärillä ja silmänkantamattomiin. Ne ympäröivät meitä, suojaavatkin. Millaisia lehtiä? Millaisia värejä? Välillä minä lasken niitä. Kulku on tasaista, kiireetöntä. Tunnen oloni rennoksi. Ilma on raikasta hengittää. Kehoni myötäilee kulkua, liikettä. Minä olen läsnä. Olen laskenut ohjat ja luotan. Olen kanssasi Herra ja yksi tästä joukosta yhdessä matkaten. Sinä turvanamme kaikessa ja kaikkialla, Suuri Pyhä Jumala. 

“Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.”
(Saarn. 3:1-8.)

Vielä kohdataan

Missä olet tänään?
Minne taipaleesi taittuikaan?
Kaipaatko koskaan takaisin tähän aikaan?

Tiedän kuitenkin, että perillä jo oot
Ettei hätää enää olekaan
Mutta on lähtöjä, jotka jättävät jäljen
muistuttamaan
Säröt sydämen reunaan
Ikävän rintaan ja kysymykset ilmaan
Olisi niin paljon jaettavaa!

Kerran taas me kohdataan
Silloin kuva on kokonainen,
eikä sitä enää revityksi saa
Jumala pyyhkii silmistämme joka
ainoan kyyneleen (Ilm. 21:4)

”Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.”  (1. Moos. 1:25.)

Kasvun ihme

Niin täynnä kasvua
Niin täynnä elämää
Ihmeellistä ja uutta

Sinä annat kasvun
Moninkertaisen
Vuosienkin jälkeen
On taas vehreää

Syntyy jotakin, jota ei niin
osannut odottaa ja josta kuitenkin
salaa iloitsee
Kasvua, joka on ylläpitänyt toivoa

Älä anna näiden hetkien mennä
ohitse liian varhain
Jotta tuntisimme ne kokonaan
Joka solulla
Hetki hetkeltä

Anna uuden peitota tarpeeton
Sillä hyvyydessäsi sinä meitä muistat
Elvytät ja uudistat
Vahvistat taas jäsenemme
Varjele sinä Herra kasvumme,
tänäänkin

“Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.”(Matt. 7:7-8.)

Onnesi on tässä

Miten onnesi pukisit?
Kuinka sen sanoiksi laittaisit?
Kenelle sen näyttäisit?

Onnesi on tässä
Valmiina vierellä
Kanssasi kulkemassa
Kohti katsomassa
Tuo kovin odotettu,
mutta välillä unohdettu
Tunne läpikotainen

Ei onni sinusta irti päästänyt,
vaikka siitä välillä luovuit
Sisimpääsi sen kätkit
Varjoissa sivuun väistit
Kyynelillä peitit

Jumala näki sisimpääsi
Ja kutsui onnen taas esiin
Asetti eteesi mahdollisuuden
Korvaavan kokemuksen
Ilon lapsenmielisen

Hän soi ihmeen suuren
Kantavan sanan
Onnistumisen ajan
Yhteyden uuden
Ja valon voiton

“Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo” (Room. 15:13).

Makeita hetkiä

On ilo ja kiitos, kun läheinen muistaa
Kuinka välimatkojenkin päästä yhteys kantaa
Tulee kortti tai tulee viesti
Ja vaikka ikää karttuu ja vuodet vie, on asioita,
jotka lähelle jäävät, sydämeen käyvät
Eikä siinä pelota, että surut toisesta tarttuu
Helpompi on taittaa yhteistä matkaa
Jakaa taakkaa ja antaa myös toiselle tilaa olla ja varttuu
Elämässä tarvitaan käsiä, jotka pitävät kiinni
Niissäkin hetkissä, kun joku toinen on jo päästämässä irti
Tarvitaan lämpöä, joka lämmittää ja vie yli viiman
Ja niitä kiireettömiä, makeita hetkiä
Nauraa ja nauttia
Kerätä taas voimia
Muistella kaikkea koettua, hyvää
Arvostaen Luojan antamaa ja luomaa

“Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon  –  joka
niin tekee, hylkää myös Kaikkivaltiaan.” (Job 6:14).

Ensimmäinen kynttilä syttyy

Selkärepussasi vuoden verran painoa
Astut kynnyksen yli kohti kotia
Hymyin hyväksyvin katsahdat peiliin ja
selaat päivän posteja

Istahdat ikkunan äärelle
Teevettä kiehuu pannussa
Katsot ulos hämärään ja lähimetsään,
jossa puu taipuu tuulessa
Luonto lepää ja luottaa ajan kellossa

Kokemusten kirjoa päiväkirjan lehdillä ja
jokunen keskeneräinen aloitus
Hetkiä, jolloin ymmärrys ei riittänyt,
eikä voimia enää ollut
Ja hetkiä, jolloin oli taas tilaa ja ilo sai tulla kylään

Tänään et murehdi
Tänään syttyy ensimmäinen kynttilä
Vaikka vuosi jää pian taa, koittaa valoa kasvavaa,
kun Jeesus tulee ja tuo valon sekä toivon mukanaan

Ajan äärellä

Hiljaisella rannalla vain kaksi kulkijaa  
Pienissä hetkissä viipyvää
Tuolla pienellä paikalla suuren taivaan alla

Mereltä käy tuoksu
Hiekkaan piirtyvät sydämet ja simpukoiden sävyt

Moni kulkenut täällä on ennenkin
Moni mennyt jo pois
Tuntien ajan arvokkaan
Aistien ajattoman
Ymmärtäen elämän arvon
Jättäen jälkensä ja tarpeettoman

Kulkijoita
Uskoa kantavia
Sillanrakentajia
Kahden maan
Keräten mukaansa muiston
Lähettäen kiitoksensa tuulen mukana

Valintoja

Minne matkaisit, jos nyt voisit?
Luottaisitko myötätuuleen, joka vie?
Katsoisitko taaksesi vaiko tulevaisuuteen?
Olisitko valmis seikkailuun?

Valintojen valtamerestä kokoat päiväsi eväitä
Annista, joka tänään tarjotaan
Valitset, minkä hyväksi luulet ja kuljet hiljakseen
Oppia ja onnen helmiä
Iloa pirskahtelevaa
Erheitä ja kipua koettelevaa
Aarretta sydämelläsi kantaen
Syvyyksiä luodaten
Matkaat taas
Siivet suojanasi
Ikävöiden Isäsi luo

“Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.” (Jer. 31:3, KR38).

Unelmista totta

Kaiken keskellä
Kaiken aikaa
On myös unelmien aika
Kuuletko tuon kutsun elämään,
unelmoimaan ja uskaltamaan?
Erehtyä saa ja taas yrittää
Katsoa ja kuulostella sitä omaa juttua
Mutta elä ja anna huomisen tulla ajallaan
Suo itsellesi aikaa olemiselle ja ilolle
Yhteydelle ja kauneudelle
Tartu siihen, mikä on mahdollista tänään
Anna toiveittesi lentää,  päästä ilo siivilleen
Katso ja luota
Vanhat aarteet voivat löytyä ja palasia sinusta
niiden mukana
Sinun hyvinvoinnilla on väliä ja
myös unelmistasi voi tulla totta
Osaksi jotakin yhteistä ja suurempaa
Sillä olethan sinä Jumalalle kallisarvoinen ja rakas (Jes. 43:4)

Loista valona, Herra

Valosi loistakoon pimeässä
Hetkissä näissä
Miljoonissa kynttilöissä
Kaupungeissa ja maanteillä
Majakkavaloissa
Hymyssä tuntemattoman
Kaipauksen hetkissä
Yksinäisten yllä
Tähdissä ja toiveissa
Laulussa pysäyttävässä
Rakkaudessa, joka tulee kohti
Toivossa kantavassa
Katseissa kiireettömissä
Avussa auttajan
Viestissä ystävän
Arjen aamussa ja työssä
Keskipäivän kauneudessa
Yöttömässä yössä ja myös siellä missä valoa ei vielä näy

Vaikka sanoisin: “Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon”, sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo. ” (Ps. 139:11-12). 

Vahvistavia hetkiä

Hiljaisissa hetkissä, ristisi juurella, aavistelen läsnäoloasi
Sinä kuulet minua sanoin ja sanoitta
Sinä näet myös sen, minkä aika oli mennä hetkeksi ainakin
Nojaan sinuun
Nojaan siihen, mikä kestää
Ristiin rakkaaseen
Näihin hetkiin ja tähän tunteeseen
Sinulla on aina aikaa kuulumisiin
Vakaa kätesi tukee jälleen eteenpäin
Kulkemaan uusiin toiveisiin
Vielä suurempiin
“Ole luja ja rohkea”, Sanasi sanoo. (Joos. 1:6)
Kun kuljen ulos lohdulliseen sateeseen, ensilumeen,
niin sinä kuljet kanssani taas uuteen huomiseen
Uusiin tehtäviin
Uusiin unelmiin

Suuri Jumala, kaiken Luoja 

Aurinko ylläni
Tukeva maa allani
Tavoittelen taivasta
Koskettelen pilviä
Mietin Luojan suuruutta
Ja itseni pienuutta
Kuitenkin syli avoinna
Lämpöä lähellä
Tieni edessä
Mennyttä takana
Uusia polkuja
Luojani viitoittamia
“Herra, meidän Jumalamme,
suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!” (Ps. 8: 10).

Keveää lentoa

Katsot iltataivaalle ja näet lentäviä lintuja siellä täällä
Alempana ja ylempänä
Yksin, yhdessä
Luottaen lentäen vapaina liitäen
Kotinsa tuntien
Arvonsa kokien
Niin sinä katselet ja taivas katselee sinua takaisin
Tunnet paikkasi
Se on tässä
Et pelkää, vaan elät ja tunnet sen
Sinun paikkasi
Palasena kokonaisuutta
Jumalan kanssa tänä päivänä, iltana ja aina
”Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa. Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi!” (Ps. 84: 4-5).

Lähelläsi

Tällainen minä olen aina sisintäni myöten
Monensävyinen, tunteva ja elävä
Sinun kuvaksesi minut loit (1. Moos. 1:27)
Elävään elämään
Värejä katselemaan
Kulkemaan ja kuulemaan
Oman paikkani löytämään
Sinä kutsut myös olemaan ja lepäämään
Luottamaan ja irti päästämään
Kasvata sinä minua ja ymmärrystäni
Olevaan ja tulevaan
Sinun lähelläsi on lupa iloita ja itkeä
Sinä ymmärrät
Sinä kannat, sinä viet

Sinä tunnet tien

Uudesta huoneesta avautuu ikkuna eri suuntaan kuin vanhasta. Näet maisemasta puolen, joka tuntuu tutulta, jopa kaivatulta, mutta kadoksissa olleen. Onko minulle paikkaa täällä, kysyt. Tavoitat tuntoja ja sanoja.

Lähtö
Kaipaus
Kipu
Pettymys
Suru
Huoli tulevasta
Turva
Terveys
Rauha

Ehkä näissä hetkissä ja huoneissa kipuillaan ja kaivataan samoja asioita. Katsot ympärillesi ja ymmärrät. Vaikkei mennyt muutu, voi se kätkeä sisälleen siunauksen. Muistelet mennyttä ja maistelet tätä päivää. Tässä on tie. Tästä kohdin jatkat eteenpäin. 

~~

Sinä lähetit minut tänne.
Sinä lähetit minut matkaan.
Saan taittaa matkaa, jonka tarkan reitityksen ja päämäärän vain sinä yksin tunnet. Mutta sinä olet suunnitellut kaiken huolellisesti. Vielä jälkeenpäin sen käsitän. Sinä kuljet edelläni ja vierelläni. Ohjaat askeleitani, jos vain suostun. Kiitos vaihtuvista maisemista, sen karusta kauneudestakin. Itsekseni en olisi osannut tulla. En olisi jaksanut taittaa tähänastista matkaa. Sinä säädät säät ja ilmat, voiman ja vastuksen, lähdön ja perilletulon. Sinun käsiisi minä annan tämän päivän ja tulevan, sillä sielläkin sinä olet. “Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.” (Ps. 139:3).  Ethän päästä minusta irti milloinkaan! 

Koittaa uuden aika

Uusi on uutta, ei vain jotakin vanhaa
Se on jotain muuttunutta, jotain päivitettyä,
jotakin vanhaa ja kuitenkin uutta
Se on alku
Se voi jännittää
Se voi pelottaa tai huolestuttaa
Se voi saada kaipaamaan entistä tai saada pysähtymään
Silti uusi on myös mahdollisuus
Se voi opettaa, se voi avartaa, se voi antaa
Uusi on asia, kokemus, hetki, nyt ja tässä
Uuden edessä, uutta luomassa
Uudella tiellä, uutta odottaen

~~

Sinä siellä. Minä täällä.
Me yhdessä ja Jumala läsnä.
Katseissa, koetussa, jaetussa.
“Katso: minä luon uutta” (Jes. 43:19), Sanasi sanoo.
Minä kuulen sen ja alan erottaa, verson.
Sinun katseesi alla minä kasvan ja kukoistan.
Sinä annat kaikille vaiheilleni uuden merkityksen.
Saan olla rauhassa juuri sitä, mitä olen.
Herra siunaa meitä ja kuljeta tahtosi teitä.
Aamen